Kypsyysarviointi

Malli suorituskyvyn johtamisen kypsyysarviointiin

Rongo tarjoaa käytännönläheisen menetelmän organisaation suorituskyvyn johtamisen kypsyystason ja kyvykkyyden tarkasteluun sekä arviointiin

Arviointimalli muodostuu yhdeksästä suorituskyvyn johtamista ilmentävästä osa-alueesta, joihin organisaatioiden tulisi keskittyä suorituskyvyn johtamisensa parantamiseksi. Suorituskyvyn johtamisen kehittymistä kuvataan viisiportaisen asteikon avulla, joka perustuu laatujohtamisesta sekä ohjelmistotuotannosta tuttuun prosessien kypsyysmalliin. Arviointimalli sisältää myös mittariston, jonka avulla organisaatio voi konkreettisesti arvioida oman suorituskyvyn johtamisen kypsyys- ja kyvykkyystasonsa.

Arvioinnin lopputuloksena organisaatio saa toimenpide-ehdotuksia nykytilansa kehittämiseksi, jolloin siirtymästä kohti tavoitetilaa saadaan konkreettinen ja mitattava. Tulevaisuudessa tehtävien kehitystoimien aikana arviointi voidaan tarvittaessa uusia. Säännöllisesti suoritettavan arvioinnin avulla organisaatio voi varmistua siitä, että tehdyt kehittämistoimet kohdistuvat oikeisiin asioihin ja vievät organisaatiota oikeaan suuntaan suorituskyvyn johtamisen hyödyntämisessä.

Suorituskyvyn johtamisen arviointimalli perustuu tietojohtamisen alaan tehtyyn väitöstutkimukseen, joka toteutettiin vuosien 2009-2011 aikana ja se on testattu käyttökelpoiseksi viidessä suomalaisessa teollisuusyrityksessä.

Hyödyt organisaatiolle:

  • Arvio ja dokumentoitu kuvaus organisaation nykytilasta johtaa suorituskykyään
  • Tunnistetaan organisaation vahvuudet ja kehittämisen kohteet
  • Tunnistetaan malliin pohjautuen organisaation tavoitetila
  • Analysoidaan nyky- ja tavoitetilan välinen kuilu
  • Muodostetaan strategiaa sekä tavoitteita tukeva kehitys- ja toimintasuunnitelma tavoitetilan saavuttamiseksi
  • Tarjotaan konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja resurssitarpeita tavoitetilaan pääsemiseksi

Lue myös:
Presentaatio: Millä tasolla organisaationne suorituskyvyn johtaminen on? (SlideShare)